Tulosta |  Palaute |  Sivukartta
 
 

Oulun Taksiautoilijat r.y 1926 -

  • Ajovuorolistan laatiminen
  • Asemapaikkojen ylläpito Oulussa ja edelleen kehittäminen
  • Virkistystoiminta

Suomessa taksiautoilun aloitti ensimmäisenä Karl Wilhelm Nyberg Oulussa 4.5.1906

Säännöllistä vuokra-autoliikennettä on Oulussa ollut vuodesta 1914, jolloin alkoi liikennöidä vakituisesti useampia yrittäjiä. Liikennöinti jouduttiin kuitenkin lopettamaan talvien ajaksi, teistä ja kalustosta johtuen.

Yhdistyksen perustava kokous pidettiin 7 päivänä helmikuuta 1926 ja nimeksi hyväksyttiin Oulun Autoilijat. Yhdistyksen perustivat henkilö- ja kuorma-autoliikenneluvan omaavat henkilöt.

1946 henkilöliikenne ja kuorma-autoliikenne erkanivat omiksi yhdistyksikseen ja näin nykyisessä muodossa toimiva yhdistys otti ensiaskeleensa.

15.9.1967 ula-keskus A-vakuutuksen toimiston yhteyteen ja radiopuhelinliikenteellä hoidettu taksinvälitystoiminta Oulussa alkoi. Sittemmin yhdistys osti omat tilat jossa keskustoiminta jatkui aina Oulun Aluetaksi Oy perustamiseen saakka 1991.

Yhdistyksen pääasiallinen tehtävä nykyisin on laatia ajovuorolista jonka poliisiviranomainen vahvistaa. Tällä hetkellä ajovuorolista on kuukausi ja päiväkohtainen. n. 200 autoa on jaettu 24 ryhmään. Ajovuorolista on minimilista.

Ajovuoromestareiden toiveena olisikin, että yritykset, tapahtumien järjestäjät yms. ilmoittaisivat yhdistykselle aina etukäteen tilaisuuksista joissa taksintarve mahdollisesti hetkellisesti kasvaa.

Yhdistyksen sisällä toimii Urheilu- ja huvitoimikunta erittäin aktiivisesti ja aina SM-tasolla on viimevuosina menestystä niitetty kaukalopallossa, haulikkoammunnassa, keilailussa ja golfissa. Lisäksi harrastetaan pesäpalloa, jalkapalloa ja järjestetään erilaisia koko perheen urheilu- ja vapaa-ajantapahtumia pikkujouluineen.

Oulun Taksiautoilijat ry omistaa ja ylläpitää Hallituskadulla olevaa "Sampolan Pirssiä", joka onkin yksi "Suomen parhaita taksikoppeja".

Yhdistyksen jäsenmäärä vuonna 2007 oli 175.

Kerran vuodessa pidettävä jäsenkokous valitsee jäsenistöstään joka toinen vuosi puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Lisäksi hallitukseen kuuluu kuusi varsinaista jäsentä, joista puolet ovat vuosittain vaihtovuorossa. Hallitus valitsee keskuudestaan ajovuoromestarit jotka laativat edellä mainitun ajovuorolistan.

Hallitus    
Puheenjohtaja: Pekka Lång 040-5334082
Varapuheenjohtaja: Kari Räihä 0400-409903
Jäsen: Heikki Hartikainen
  Petri Hiltunen
  Harri Häkämies
  Juha Niska
  Vesa Tikkanen
Varajäsen: Ari Kiviniemi
  Juha Roininen
Sihteeri: Pasi Lepistö 0400-409906
Rahastonhoitaja: Mauri Puolakanaho 0400-684555

OULUN TAKSIAUTOILIJAT RY
Tyrnäväntie 3
90400 OULU
puh (08) 3116654
fax (08) 3118263

 
TAKSIN TILAUSNUMERO 0600 30081     SUORATAKSI 0600 30080
OULUN ALUETAKSI OY
TYRNÄVÄNTIE 3
90400 OULU
Taksin voit tilata:
Kotimaassa : 0600-30081 (1,40 €+pvm)
Ulkomailta soitettaessa: +358 600 30081
SuoraTaksi : 0600-30080 (1,40 €+mpm)
Tekstiviestitilaus: 16242 (1,90 €)
Automaattitilaus yrityksille (vaatii sopimuksen) :
0600-30086 (1,40 €+pvm)
Lentokentän Automaattinen ennakkotilaus :
0600-30087 (1,40 €+pvm)
Lentokentän automaattinen ennakkotilaus ulkomailta:
+358 600 30087
Löytötavaroita voi tiedustella Pohjois-Pohjanmaan Löytötavarapalvelut Oy:sta, numerosta 0600-550094 (1,99 € / min + pvm)